Lomautus ja äitiysvapaa |
Jos äitiysvapaa on alkanut ennen lomautusta, äitiysajalta maksetaan palkka, jos työehtosopimuksen palkanmaksuedellytykset muutoin täyttyvät.
Työntekijä ansaitsee myös vuosilomaa äitiys- tai vanhempainvapaan ajalta. Näin toimitaan myös silloin, kun kyseessä on lyhennetty työviikko tai vuorolomautus.
Äitiysvapaa alkaa lomautuksen aikana
Työnantajalla ei ole palkanmaksuvelvollisuutta, jos lomautettuna oleva työntekijä jää äitiysvapaalle. Tässä tilanteessa työntekijä ei myöskään ansaitse vuosilomaa äitiys- tai vanhempainvapaan perusteella.
Jos lomautus päättyy ennen äitiysvapaan päättymistä, poissaolon syy on äitiysvapaa (tai vanhempainvapaa) lomautuksen päätyttyä.
Työehtosopimuksen määräyksen mukaan työnantaja oli velvollinen maksamaan työntekijälle lakimääräisen synnytysloman yhteydessä palkan kolmen kuukauden ajalta. Palkanmaksun edellytyksenä oli määräyksen mukaan työsuhteen jatkuminen yhtäjaksoisesti vähintään viisi kuukautta ennen synnytystä. Lausunnossa katsottu, että työnantajalla ei ollut velvollisuutta maksaa työntekijälle työehtosopimuksessa tarkoitettua synnytysloman palkkaa siinä tapauksessa, että työntekijä oli synnytysloman alkaessa ollut lomautettuna, vaikka työsuhde ennen synnytystä olisi jatkunut työehtosopimuksessa mainitun ajan. (TT 1993–104)
Äitiysvapaa ja osalomautus
Työntekijä voi jäädä äitiysvapaalle osalomautuksen aikana. Jos lomautus on toteutettu työviikkoa lyhentämällä, poissaolo johtuu työpäivien osalta äitiysvapaasta.
Jos lomautuksen vuoksi tehdään 3-päiväistä työviikkoa, kolme päivää viikossa on työssäolon veroista aikaa. Lisäksi lomautuspäivät ovat työssäolon veroisia 6 kuukauden ajalta. Lomautuksen päättyessä kesken perhevapaan poissaolo johtuu äitiysvapaasta tai vanhempainvapaasta.
Lyhennetty työviikko ja äitiysloma
Klikkaa kuva suuremmaksi
(pdf)
