Työvoimasta kilpaillaan yli rajojen |
 |
Markkinoilla on yhä vaikeampi pärjätä, jos osaaminen on yksipuolista tai osaajat samasta muotista. Monimuotoisen, toistensa vahvuuksia täydentävän henkilöstön avulla yritys voi vahvistaa omaa kilpailukykyään.
Myös yrityksiltä edellytetään paljon, kun parhaat ammattilaiset kilpailuttavat työnantajia. Työntekijät haluavat töihin yrityksiin, joissa he pääsevät etenemään urallaan ja joissa heidän taustaansa ja osaamistaan arvostetaan. Jos nykyinen työnantaja ei tarjoa riittävän haasteellisia tehtäviä, osaajat siirtyvät muualle. Työ- ja urakierto on yhä nopeampaa.
Työnhakijoiden valinnanvapaus kasvaa työmarkkinoiden globalisoituessa. Yhä useampi haluaa työskennellä kansainvälisessä, monikulttuurisessa ja kehittyvässä organisaatiossa. Nuorempi sukupolvi arvostaa keskustelevaa työpaikkakulttuuria sekä uudenlaisia, joustavia ja ennakkoluulottomia työnteon malleja.
Globaali toiminta asettaa yrityksille uusia haasteita. Kilpailukyky edellyttää kansainvälistä osaamista, avointa innovaatioympäristöä ja moniarvoista yrityskulttuuria. Yritykset etsivät parhaita ammattilaisia eri puolilta maailmaa. Suomeen rekrytoidut kansainväliset osaajat on pystyttävä vakuuttamaan siitä, että täällä on hyvä elää ja työskennellä ja että tänne kannattaa jäädä. Ympäröivän yhteiskunnan asenteilla, palveluilla ja yleisellä ilmapiirillä on suuri merkitys kotiutumiselle ja viihtymiselle.
Viimeksi päivitetty: 27.01.2012