Aikaisemmin todettu sairaus |
Todetun sairauden (esim. sokeritauti) edellyttämät toistuvat tarkastukset kuuluvat myös korvauksen piiriin.
Kutsuntaan liittyvän lääkärintarkastuksen ajalta maksetaan yleensä ansionmenetyskorvaus. Muita kuluja ei korvata.
Muissa kuin välitöntä lääkärinhoitoa vaativissa hätätapauksissa edellytetään, että työntekijä varaa vastaanottoajan työaikana vain, jos se ei ole kohtuullisen ajan (viikon) kuluessa saatavissa työajan ulkopuolella.
Sopimusmääräysten mukaan ansionmenetys korvataan mahdollisen sairauden toteamiseksi ja hoidon määrittelemiseksi tarpeellisten lääkärintarkastusten ajalta. Lääkärintarkastukset, joiden yhteydessä on kysymys pelkästään hoitotoimenpiteen suorittamisesta, jäävät korvausvelvollisuuden ulkopuolelle. Korvausvelvollisuuden määrittely on vaikeaa tilanteissa, joissa lääkärintarkastus tapahtuu sekä hoidon määrittelemiseksi että hoidon antamiseksi.
Onko kysymyksessä sairauden toteaminen tai hoidon määritteleminen vai terveystarkastus on viime kädessä selvitettävä sairausvakuutuksen tulkintoja noudattaen.
Kun työntekijällä oli mahdollisuus saada tarvitsemansa lääkärintarkastukset ja hoitotoimenpiteet suoritetuksi työterveysasemalla ilman ansionmenetystä, hänellä ei ollut oikeutta ansionmenetyskorvaukseen (TT 1996–52).