Luontoisedut työsuhteen ehtoina

Print
Työnantaja ja työntekijä voivat sopia siitä, että palkka maksetaan kokonaan tai osittain luontoisetuina. Työnantaja ja työntekijä voivat työsuhteen kestäessä sopia myös työsuhteen ehtojen kuten palkan muutoksesta. Työehtosopimuksen vähimmäistasoa ei kuitenkaan saa alittaa.

Kaikki ehdot luontoisedun käytöstä ja poistamisesta tulee sopia etua annettaessa. Jälkikäteen työnantajan voi olla vaikeaa poistaa tai muuttaa luontoisetua.

Työnantaja voi ottaa luontoisetusopimukseen tarpeellisiksi katsotut ehdot luontoisedun käytöstä ja sen peruuttamisesta. Työsopimuslaissa ei ole säännöstä, joka oikeuttaisi työnantajan halutessaan muuttamaan luontoisedun rahaksi. Tällainen ehto voi kuitenkin sisältyä työnantajan ja työntekijän edusta tekemään sopimukseen. Luontoisetua koskevat määräykset voivat sisältyä työsopimuksen osana myös yrityksen antamiin ohjeisiin tai työehtosopimukseen.

Oikeuskäytännössä on katsottu, että työsopimuksen ehtojen kuten luontoisetujen muuttaminen yksipuolisesti toiseksi on mahdollista irtisanomisperusteilla ja irtisanomisaikaa noudattaen.

Jos kyseessä on palkan alentaminen, lisäedellytyksenä on, että sen tulee yhdessä muiden saneeraustoimenpiteiden kanssa olla välttämätöntä yhtiön toimintaedellytysten turvaamiseksi. Palkkojen on muutoksen jälkeenkin täytettävä vähintään asianomaisen alan yleissitovassa työehtosopimuksessa määrätty vähimmäistaso.

Vakiintuneesta käytännöstä voi muodostua työsuhteen ehto. Tämä tarkoittaa sitä, että pitkän ajan kestänyt palkanlisän maksukäytäntö muodostuu työnantajaa sitovaksi sopimuksen veroiseksi käytännöksi. Tällaista palkanlisää työnantaja ei voi yksipuolisesti muuttaa.

Työntekijän yleisestä lojaliteettivelvollisuudesta (TSL 3:1 §) voidaan katsoa johtuvan, että edun sellainen käyttö, joka perusteettomasti ylittää selvästi normaalina pidettävän käytön, ei ole sallittua.

Palkkaetuasuntoa koskevat säännökset ovat työsopimuslain 13.5 §:ssä. Muita luontoisetuja koskevia nimenomaisia säännöksiä työsopimuslaissa ei ole.

Print
Jaa
Viimeksi päivitetty: 08.06.2012