Maahanmuuttajat ja työlupa

Print

Suomi tarvitsee maahanmuuttajia


Kotimaisen työvoiman tarjonta on vähentynyt vuodesta 2010 lukien ja Suomi tarvitsee työvoimaa maan rajojen ulkopuolelta.

Suomessa asuu pysyvästi noin 183 000 ulkomaan kansalaista (31.12.2011). Heistä on EU-kansalaisia noin 68 000. Suurimmat kansalaisuusryhmät ovat virolaiset (noin 34 000 henkeä) ja venäläiset (noin 28 000 henkeä). Venäjää puhuu äidinkielenään noin 58 000 henkeä.

Ulkomaalaisten osuus koko väestöstä on noin 3,4 prosenttia, mikä on pienin luku koko EU:n alueella.

Perhesyyt yleisin peruste maahanmuuttoon

Yleisin peruste maahantuloon ovat olleet perhesyyt. Työ on ollut ensisijainen maahanmuuton peruste vain 5–10 prosentissa tapauksista. Vaikka parannusta on tapahtunut, maahanmuuttajien työttömyysaste on pysynyt korkeana, 25 % vuonna 2010. Maahanmuuttajien työllistymisessä on isoja eroja. Kolme neljäsosaa maahanmuuttajista on työikäisiä.

Ulkomaisten työntekijöiden lupa-asiat

Ulkomaisten työntekijöiden Suomessa työskentelyä koskevat lupasäännökset ovat ulkomaalaislaissa (UlkL, 301/2004). Ulkomaalaislaki on yleislaki, josta löytyvät säännökset muiden Pohjoismaiden, vanhojen EU/ETA-maiden ja kolmansien maiden kansalaisten Suomessa työskentelyn lupaedellytyksistä. Lupa-asioissa ratkaisevaa on yleensä työntekijän kansalaisuus eikä se, missä maassa hän on ennen Suomea asunut tai työskennellyt.

Työnantajalle on ulkomaalaislain 73 §:ssä säädetty velvollisuus tarkistaa, että ulkomaisella työntekijällä on asianmukainen voimassaoleva lupa työskentelyyn. Lähetettyjen työntekijöiden osalta tarkistamisvelvollisuus on ulkomaalaislain 74 §:ssä asetettu toimeksiantajalle (tilaajalle).


EK:n kanta 
Maahanmuuton tiellä on tällä hetkellä monenlaisia tukkeita. Työhön perustuvan maahanmuuttopolitiikan aktivoiminen on aloitettava välittömästi, koska asenteiden ja viranomaismenettelyjen muuttaminen vie oman aikansa.

Suomelle on luotava aktiivinen maahanmuuttopolitiikka, jolla lisätään työperusteista maahanmuuttoa ja parannetaan yhteiskunnan eri lohkojen valmiuksia tukea ulkomaalaisten kotoutumista.

Suomessa jo olevien ja Suomeen tulevien maahanmuuttajien mahdollisuuksia työntekoon on parannettava kehittämällä tutkintojen tunnustamista ja alakohtaista täydennyskoulutusta sekä lisäämällä kieliopetusta.

On tärkeää, että Suomi koettaisiin houkuttelevaksi työntekomaaksi. Suomalaisten asenteiden muuttamiseksi suopeammiksi ulkomaalaisia kohtaan on panostettava, koska ulkomaisia osaajia tarvitaan jatkossa yhä enemmän väestön ikääntymisen takia.




 

Print
Jaa
Viimeksi päivitetty: 07.05.2012

Case HOK-Elanto
Satu Koivusaari


Opas kansainvälisiin rekrytointeihin

Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut käytännönläheisen Kokemuksia kansainvälisistä rekrytoinneista Suomeen -oppaan helpottamaan ja tukemaan kansainvälistä rekrytointia. Opas löytyy tästä linkistä, joka vie TEM:n verkkosivuille.

Opas sisältää käytännön vinkkejä, muistilistoja ja hyviksi havaittuja kokemuksia, joita esimerkiksi ulkomaalaisia rekrytoivat viranomaiset, kouluttajat ja oppilaitokset voivat hyödyntää rekrytoinnin eri vaiheissa. Oppaaseen kootut esimerkit ovat peräisin eri projekteista vuosilta 2008–2011.

Life in Finland – Perustietoa Suomesta

Life in Finland -sivulta löydät oppaan, joka on suunnattu Suomeen muuttaville henkilöille. Oppaassa on tietoa asumisesta ja työnteosta Suomessa, viranomaisten yhteystietoja sekä perustietoa kulttuurista ja yhteiskunnasta. Sivut löytyvät tästä linkistä: http://www.lifeinfinland.fi/