Tämän sivun sisällöstä vastaavat
Riitta Wärn ja Mikko Räsänen.

Työvoimapolitiikka

Onnistunut työvoimapolitiikka voi parantaa
työmarkkinoiden toimintaa

Sekä pula osaavista työntekijöistä että laaja työttömyys ovat lähivuosien uhkatekijöitä. Onnistuneella työvoimapolitiikalla voidaan parantaa työmarkkinoiden toimivuutta, osaavan työvoiman saatavuutta ja työllisyyttä.

Työvoimapolitiikka voidaan jakaa ”aktiiviseen” ja ”passiiviseen” osaan. Aktiivinen työvoimapolitiikka tarkoittaa työ- ja elinkeinohallinnon työnantajille ja työtä etsiville tarjoamia palveluita ja toimenpiteitä.

Passiiviseen osaan, eli työttömyysturvaan, kuuluvat erilaiset työttömyyden perusteella maksettavat sosiaalietuudet kuten työttömyyspäiväraha ja -eläke.

Työttömyysturvan tasoa ja rahoitusta koskevat asiat luetaan sosiaalipolitiikkaan. Työttömyysturvan saantiehdot, kuten työn tai koulutuksen vastaanottovelvoite, taas ovat työvoimapolitiikkaa.

Kaikilta osin työvoima- ja sosiaalipolitiikan välinen raja ei ole aivan selvä. Työvoiman saatavuuteen voidaan vaikuttaa myös työurien pidentämisellä eli opiskeluaikojen lyhentämisellä ja eläköitymisiän nostolla.

EK:n kanta

Väestö- ja ikärakenne sekä elinkeinoelämän jatkuva rakennemuutos asettavat suuret haasteet osaavan työvoiman kysynnän ja tarjonnan tasapainolle. Koulutuksessa tulee ottaa huomioon yritysten osaamis- ja työvoimatarpeet. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden laatua ja tarvelähtöisyyttä on parannettava mm.  yritysyhteistyötä, yhteishankintakoulutusta ja oppisopimuskoulutusta lisäämällä. Vastikkeettomista palkkatuista on luovuttava ja yritysten tukemisen on oltava selkeästi rajattua ja kilpailun suhteen neutraalia. TE-toimistoissa tulee panostaa avointen työpaikkojen täyttämiseen sekä työnantaja- että työnhakijapalveluissa.