Ostoskorissa ei ole tuotteita.
Opas antaa käytännön ohjeita työsuhteen päättämistä koskevissa tilanteissa silloin, kun työsuhteen päättämisen perusteena on työntekijän henkilöön liittyvät syyt. Opas on jaettu seitsemään osaan. Ensimmäisessä luvussa käsitellään yleisesti työsuhteen päättämiseen liittyviä kysymyksiä sekä terminologiaa ja toisessa luvussa työsuhteen erilaisia päättymistapoja ja niiden eroja.
Kolmannessa luvussa käydään yksityiskohtaisesti läpi varoitusmenettelyä sekä työsuhteen päättämisessä ylipäätään noudatettavia menettelysääntöjä. Neljännessä luvussa tarkastellaan esimerkkien valossa eri työsuhteen päättämisperusteita. Kunkin kappaleen alla on mainittu mikä mahdollinen työsuhteen päättymistapa voi ko. menettelyn seurauksena tulla kyseeseen. Kyse on kuitenkin aina tapauskohtaisesta harkinnasta ja päättymistavan ilmaisemisella on tarkoitus lähinnä viestittää sitä, kuinka vakavasta rikkomuksesta kulloinkin on kyse.
Viidennessä luvussa käsitellään henkilöstön edustajien ja raskaana tai perhevapaalla olevien työntekijöiden erityistä työsuhdeturvaa, ja kuudennessa työsuhteen päättymistä työntekijän omasta aloitteesta. Seitsemännessä ja samalla viimeisessä luvussa käsitellään työsuhteen päättämisen johdosta maksettavia korvauksia sekä irtisanomistilanteessa että sovittaessa työsuhteen päättämisestä.
Koska työsuhteen päättämisperusteiden riittävyyden arviointi on aina tapauskohtaista harkintaa, viitataan oppaassa usein oikeuskäytäntöön. Esimerkiksi viittaus KKO 2006:104 tarkoittaa korkeimman oikeuden ratkaisua nro 104 vuodelta 2006 ja viittaus TT 2000:77 työtuomioistuimen ratkaisua nro 77 vuodelta 2000. Useimmat tässä oppaassa viitatut oikeustapaukset ovat ajalta ennen uuden työsopimuslain voimaantuloa (1.6.2001). Koska työsuhdeturvan taso on uudistuksessa pysytetty ennallaan, ovat oikeustapaukset hyödyllisiä myös uuden työsopimuslain mukaisissa tulkintatilanteissa.
Oikeustapaukset löytyvät kokonaisuudessaan internetistä sivuilta www.finlex.fi. Samoilta sivuilta löytyy myös voimassa oleva lainsäädäntö, mm. työsopimuslaki kokonaisuudessaan sekä lainvalmisteluasiakirjat, esimerkiksi hallituksen esitykset. Työsopimuslaista oppaassa käytetään lyhennystä TSL; viittaus TSL 7:3 tarkoittaa siten työsopimuslain 7 luvun 3 §:ää.
Oppaassa on huomioitu lainsäädännön muutokset huhtikuuhun 2009 asti.
| Tekijä: | Nina Meincke |
| Kustantaja: | EK-Tieto Oy |
| Julkaisuvuosi: | 2009 |
| Sivuja: | 43 |