Julkiset palvelut |
 |
Yksityistä palvelutuotantoa tarvitaan julkisen rinnalleKuntasektorilla on suuri merkitys Suomen palvelumarkkinoille. Kuntien toimenpiteet vaikuttavat suoraan palvelurakenteisiin. Perinteisen toimintamallin mukaan kuntapalvelut on pyritty tuottamaan kuntien omana toimintana.
Palvelujen saatavuuden turvaamiseksi palvelurakenteita on kuitenkin välttämätöntä uudistaa. Suomi on suuren haasteen edessä: väestön ikääntyessä palvelutarve kasvaa voimakkaasti, ja samaan aikaan kuntatalous kiristyy.
Yksityistä palvelutuotantoa tarvitaan välttämättä julkisen rinnalle. Palvelutuotantoon tarvitaan myös kokonaan uudenlaista ajattelua ja uusia innovaatioita, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluihin, jotka on perinteisesti tuotettu kunnan palveluina.
Markkinat vielä hyödyntämätön voimavaraArvioidaan, että kuntasektorin oman palvelutuotannon määrä kasvaisi jopa 19 miljardilla eurolla vuoteen 2016 mennessä, jos kuntien ostopalvelujen osuus säilyisi nykytasollaan. Se merkitsisi kuntien henkilöstömäärän kasvua nykyisestä 490 000:sta 715 000:een. Tällainen kehityskulku on kestämätön.
Käytäntö osoittaa, että julkinen sektori oppii yksityiseltä ja yksityinen sektori julkiselta uusia toiminta- ja työskentelytapoja. Erilaisuus on voimavara. Markkinat ovat vielä suurimmaksi osaksi hyödyntämätön voimavara kuntapalvelujen tehostamisessa.
Palvelun järjestäminen ja tuottaminen eri asioitaJulkisten palvelujen tuottavuudessa on paljon kohentamisen varaa. Elinkeinoelämä kannustaa kuntia näkemään ne mahdollisuudet, joita voidaan saavuttaa yksityisen palvelutuotannon kautta. Yksityiset yritykset toimivat tehokkaasti ja tuottavasti, koska muuten yritykset eivät pärjää markkinakilpailussa.
Palvelutuotannon uudistamisessa on ymmärrettävä, että vastuu lakisääteisten palvelujen järjestämisestä on eri asia kuin kysymys siitä, kuka palvelun tuottaa.
Kunta voi kontrolloida palvelun tuottajan toimintaa Julkinen sektori voi palvelun järjestäjänä kontrolloida palvelun tuottajan toimintaa juuri niin paljon kuin se haluaa. On kaikkien osapuolten etu, että asetettujen vaatimusten ja tavoitteiden toteutumista seurataan aktiivisesti ja toimintaa kehitetään yhdessä niin, että lopputulos miellyttää kaikkia.
Kunnalla on lakisääteinen vastuu järjestää palvelut, mutta useita vaihtoehtoja tuottaa ne. Myös palvelujen osto yksityiseltä sektorilta tapahtuu kunnan valvonnassa. Hankintasopimuksen voimassaoloaikana palvelua voidaan kehittää edelleen palvelun järjestäjän, tuottajan ja käyttäjän keskinäisellä palautteela ja vuorovaikutuksella.
Viimeksi päivitetty: 14.04.2011