Kasvuyrittäjyys ja yritysten kasvu |
Kasvavat yritykset nopeuttavat rakennemuutosta Vaikka yrityskanta on Suomessa viime vuosina kehittynyt suotuisasti, on rakennemuutokseen ja positiiviseen tuottavuuskehitykseen keskeisesti vaikuttava yritysdynamiikka ollut vaatimatonta. Yritysdynamiikka, yrityskannan uusiutuminen, puolestaan liittyy läheisesti uusiin innovaatioihin. Nämä taas ovat tärkein tuottavuuden kasvuun vaikuttava tekijä.
Talouden ja työllisyyden kasvu riippuu merkittävästi uusien, innovatiivisten yritysten kasvusta ja olemassa olevien yritysten uusiutumisesta. Innovatiivisen yrityksen perustaminen ja olemassa olevan yritystoiminnan uudistaminen kasvattavat kilpailupainetta ja pakottavat muut yritykset vuorostaan tehostamaan toimintaansa ja uudistamaan tuotteitaan. Poikkeuksellisen nopean kasvun yritysten rooli on hyvin merkittävä; niiden tarjoamien innovaatioiden avulla myös muut toimialat voivat nostaa tuottavuuttaan ja ne lisäävät siten koko kansantalouden tuottavuutta.
Kasvuyrittäjyyden edellytyksistä
Kasvu perustuu pääsääntöisesti johonkin innovaatioon.
Kasvuyrittäjyys edellyttää luonnollisesti myös monipuolista liiketoiminta- ja asiakasosaamista.
Liiketoimintaosaaminen on mm.
Yritysten kasvun kannalta esimerkiksi rahoituksen saatavuus ja sen strateginen hyödyntäminen ovat keskeisiä edellytyksiä. Kyse ei ole vain rahoituksen riittävyydestä, vaan myös sen käytön kokonaisvaltaisesta suunnittelusta ja vaiheistuksesta siten, että yrityksen liiketoiminta kehittyy suunnitelmallisesti.
Elinkeinopolitiikan tavoitteena tulee olla korkean lisäarvon työpaikkojen syntyminen Suomeen ja niiden säilyminen Suomessa. Kasvua edistävien elinkeinopoliittisten toimien tulee kattaa yrityksen elinkaaren keskeiset murrosvaiheet. Tämä edellyttää sekä kasvuyrittäjyyden ekosysteemin vahvistamista että yritysten toimintaedellytysten vahvistamista.
Haasteena on uusien innovatiivisten yritysten kasvuun kannustamisen ohella aktivoida varttuneempien potentiaalisten kasvuyritysten ja perheyritysten kasvuhalua, uusiutumista ja innovointia. On huolehdittava keskisuurten kasvuyritysten synnyttämisestä ja ylipäätään tuettava kasvun monimuotoisuutta yrityksen elinkaaren eri vaiheissa.
| EK:n kanta |
| Kasvuyrittäjyyden ja yritysten kasvun edistäminen on kokonaisuus, jossa yrityksiä ja uusia yrittäjiä tulee kannustaa kasvuun laaja-alaisin keinoin, muun muassa rahoituksella, yrityspalveluilla sekä innovaatio- ja koulutuspolitiikalla. |