Taloudellinen raportointi

Print
Kaikki yhteisöt, säätiöt ja ammatinharjoittajat ovat kirjanpitovelvollisia. Ne noudattavat kirjanpitonsa hoidossa ja tilinpäätöksensä laadinnassa Suomen kirjanpitolakia ja -asetusta. Tilinpäätöksen osalta kansallinen kirjanpitolainsäädäntö pohjautuu EU:n tilinpäätösdirektiiviin ja konsernitilinpäätösdirektiiviin, joita ollaan korvaamassa uudella tilinpäätösdirektiivillä. EU-maiden pörssiyhtiöiden on sovellettava konsernitilinpäätöksiä laatiessaan IFRS-sääntöjä.  

Taloudellinen raportointi on yritykselle tärkeää sen taloudellisen tilan seuraamiseksi ja liiketoiminnan kehittämiseksi mutta myös olennaisen tärkeää yrityksen rahoittajille, omistajille, sijoittajille ja muille sidosryhmille.

Yritysten koosta riippuen taloudellisella raportoinnilla on erilainen painoarvo. Pienemmillä yrityksillä ei ole tarvetta raportoida yhtä laajasti kuin suuremmilla, kansainvälistä kauppaa harjoittavilla yrityksillä. Pörssiyhtiöillä on asemastaan johtuen vieläkin laajemmat raportointivelvoitteet.
 
EK:n kantaTaloudellisen raportoinnin tulee olla oikeasuhtaista saavutettaviin hyötyihin nähden. Yritysten hallinnollisen taakan vähentämisessä tulee aktiivisesti kiinnittää huomiota taloudellisesta raportoinnista aiheutuviin velvoitteisiin ja kustannuksiin. Esimerkiksi tilinpäätöksen sisältöä ei tule tarpeettomasti kasvattaa sen selkeyden kustannuksella.

Print
Jaa
Viimeksi päivitetty: 16.04.2012