Corporate governance ja itsesääntely

Print
Corporate governancella (CG) tarkoitetaan yhtiön hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää, joka määrittelee hallituksen ja muun yritysjohdon roolit, velvollisuudet ja heidän suhteensa osakkeenomistajiin.

Itsesääntelyn perustana hallinnointikoodi
Itsesääntely on yritysten vapaaehtoiseen sitoutumiseen perustuva tapa kehittää yhteisiä sääntöjä ja käytänteitä.

Suomessa corporate governance –alueen itsesääntelyn selkärankana on Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodi (pdf). Koodi sisältää suositukset yhtiökokouksesta, hallituksesta, hallituksen valiokunnista, toimitusjohtajasta, muusta johdosta, palkitsemisesta, sisäisestä valvonnasta, riskienhallinnasta ja sisäisestä tarkastuksesta, sisäpiirihallinnosta, tilintarkastuksesta sekä edellä mainituista asioista tiedottamisesta.

Koodin tavoitteena on yhtenäistää listayhtiöiden toimintatapoja, parantaa läpinäkyvyyttä, tehostaa hallitustyöskentelyä sekä yhtenäistää tiedonkulkua osakkeenomistajille ja muille sijoittajille.

Suomessa listayhtiöiden hallinnointikoodi on hyväksytty osaksi pörssin sääntöjä. Listayhtiöiden on siis noudatettava koodia tai ilmoitettava suosituksista poikkeaminen ja poikkeamisen syy (ns. Comply or Explain-periaate).

EU:n komissio aktivoitunut
Corporate governance on perinteisesti perustunut elinkeinoelämän kansalliseen itsesääntelyyn. Viime vuosina EU:n komissio on kuitenkin kiinnostunut entistä enemmän yritysten hallinnoinnin sääntelystä. Se on esimerkiksi antanut suosituksia johdon palkitsemisesta sekä johdon riippumattomuudesta. Komissiolta on odotettavissa uusia sääntelyaloitteita vuoden 2013 aikana.

 EK:n kannat
  • Corporate governance on ollut erinomainen elinkeinoelämän itsesääntelyn kohde. Kansallinen CG-järjestelmä ja sen noudata tai selitä -periaate ovat osoittautuneet käytännössä tehokkaiksi ja hyvin toimiviksi. Yritykset ovat Suomessa vahvasti sitoutuneet itsesääntelyyn. 
  •  Yritysten hallinto- ja ohjausjärjestelmiä koskevan sääntelyn tulee olla joustavaa ja siinä tulee voida huomioida yritysten erilaiset lähtökohdat. Yksityiskohtainen ja sitova sääntely ei ole tarkoituksenmukaista.

Print
Jaa
Viimeksi päivitetty: 29.03.2012

Arvopaperimarkkinayhdistys

Arvopaperimarkkinayhdistyksen tehtävänä on kehittää ja vahvistaa arvopaperimarkkinoilla toimivien osapuolten yhteistyötä.

Se osallistuu itsesääntelynormien laadintaan ja tarvittaessa tulkitsee niitä.

Yhdistys hallinnoi Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia(pdf), julkisia ostotarjouksia koskevaa suositusta, pörssin sisäpiiriohjetta
ja omien osakkeiden hankintaa koskevaa ohjetta.

Arvopaperimarkkinayhdistyksen perustajajäseniä ovat EK, Keskuskauppakamari ja Nasdaq OMX Helsinki Oy.