Yhtiölainsäädäntö |
 |
Yhtiölainsäädännöllä säännellään yrityksen perustamiseen ja toimintaan liittyviä asioita. Sen keskeisin elementti on osakeyhtiölaki, joka määrittelee Suomessa rekisteröityjen osakeyhtiöiden toimintaa. Muista yhteisöistä säädellään esimerkiksi asunto-osakeyhtiölaissa, yhdistyslaissa sekä paraikaa uudistettavissa säätiölaissa ja osuuskuntalaissa.
EU-tasolla yhtiöoikeuden sääntely on hajallaan eri säädösten alla. EU:ssa kartoitetaankin parhaillaan yhtiölainsäädännön uudistustarpeita. Uudistuspaineita tulee mm. rajat ylittävän liiketoiminnan yleistymisestä ja sen tuomista muutoksista yritysten toimintaympäristössä.
EU:n komissio korostaa yhtiöoikeuteen liittyvää laajempaa näkökulmaa: yhtiöoikeuden säädöksiä uudistettaessa on tarkasteltava myös hallintotapoja, yritysvastuuta sekä yritysten roolia innovaatioiden ja kasvun edistäjänä.
| EK:n kannat |
- On aiheellista arvioida EU:n yhtiöoikeuden tulevaisuutta ja
kehitystarpeita. On tärkeää varmistaa, että mahdollisille muutoksille on
aidot perusteet ja että niistä on käytännön hyötyä yrityksille.
-
Sääntelymuutosten vaikutusarvioinnit on tehtävä huolellisesti,
jotta niiden kustannusvaikutukset tulevat etukäteen mahdollisimman hyvin
tietoon.
|
Viimeksi päivitetty: 29.03.2012