Sisämarkkinat ovat EU:n talouden ydin

Print
Sisämarkkinoilla tarkoitetaan EU-maiden muodostamaa aluetta, jolla ei ole sisäisiä esteitä tavaroiden, palveluiden, ihmisten ja pääoman vapaalle liikkuvuudelle.

Yritysten tulisi voida tuottaa, myydä ja kilpailla sisämarkkina-alueella yhtä helposti kuin kansallisilla markkinoilla. Myös kansalaisten tulisi voida liikkua vapaasti, asua ja työskennellä missä tahansa EU-alueella.

Vapaata liikkuvuutta on edistetty monin eri keinoin. Tavaroiden ja palveluiden tuontiin ja vientiin kohdistuvia rajoituksia on poistettu ja EU-maiden lainsäädäntöä ja hallintomenettelyjä on yhdenmukaistettu.

Sisämarkkinoiden toimintaa on turvattu myös esimerkiksi kilpailulainsäädännöllä sekä julkisia hankintoja, kuluttajansuojaa ja immateriaalioikeuksia koskevalla lainsäädännöllä. Sisämarkkinalainsäädäntö onkin nykyään kattavaa. Tavoite on, että yritykset pystyvät toimimaan sisämarkkinoilla mahdollisimman tasapuolisissa olosuhteissa.
 
Sisämarkkinoilla on edelleen paljon esteitä.  Ne johtuvat muun muassa EU-lainsäädännön puutteellisesta soveltamisesta tai virheellisestä tulkinnasta. Sisämarkkinaesteiden käsittelyä varten EU:ssa toimii SOLVIT-verkosto. Suomessa SOLVIT-palvelun tarjoaa työ- ja elinkeinoministeriö.
 

EK:n kanta

  • Merkittävä osa suomalaisten yritysten viennistä ja teollisuuden suorista investoinneista suuntautuu EU-alueelle. Vapaa liikkuvuus ja tasapuoliset kilpailuolosuhteet sisämarkkinoilla ovat siksi erityisen tärkeät suomalaiselle elinkeinoelämälle.
  • Sisämarkkinalainsäädäntö muokkaa merkittävästi suomalaisten yritysten toimintaympäristöä niin kotimarkkinoilla kuin EU-alueella. Sen on oltava kansainvälisesti kilpailukykyistä, parannettava yritysten toimintaedellytyksiä ja vähennettävä yritysten kustannuksia.
  • Sisämarkkinoita kehitettäessä on huomioitava yritysten globaali toimintaympäristö. Kaikkien sääntelyehdotusten yhteydessä on arvioitava, parantavatko ne yritysten globaalia kilpailukykyä. Yrityksiä ei tule asettaa epäedulliseen kilpailuasemaan suhteessa EU-alueen ulkopuolella toimiviin yrityksiin.
  • Erityistä huomiota on myös kiinnitettävä sisämarkkinalainsäädännön oikeaan soveltamiseen EU-maissa. Komission on valvottava, että EU-maat huolehtivat sisämarkkinalainsäädännön toimeenpanovelvoitteistaan. 

Print
Jaa
Viimeksi päivitetty: 16.04.2012

Apua sisämarkkinaongelmiin

Työ- ja elinkeinoministeriössä toimii SOLVIT-palvelu. Palveluun voi ottaa yhteyttä yritys tai kansalainen kokiessaan, että EU-lainsäädäntöä on sovellettu väärin tai että häneltä on evätty EU:n sisämarkkinoilla hänelle kuuluvia oikeuksia.