Kehityspolitiikka |
 |
Yksityisen sektorin ja suomalaisten yritysten roolin vahvistaminen on elinkeinoelämän tavoite
Suomessa on yhä enemmän yrityksiä, joille kehitysmaat ovat potentiaalinen toiminta-alue. Suomalaisilla yrityksillä on myös tarjottavanaan yhä enemmän kehitysmaissa tarvittavaa osaamista sekä kokemusta haasteellisista liiketoimintaympäristöistä.
Yksityisen sektorin toiminnan mahdollistamiseksi tarvitaan avointa kaupankäyntiä tukeva ja riittävän vakaa toimintaympäristö. Kehitysmaiden oma tahtotila on ratkaisevassa asemassa yritystoiminnalle suotuisan toimintaympäristön kehittämisessä.
Muutosta voidaan kehitysavun keinoin tukea taloudellisesti sekä tietotaitoa siirtämällä. Toimintaympäristön kehittämisessä on ratkaisevan tärkeää, että yksityisen sektori kytketään mukaan toimintaympäristöön vaikuttaviin päätöksentekoprosesseihin.
Yrityskohtaisten instrumenttien avulla pyritään katalysoimaan yritysten toimintaa kehitysmaissa ja vahvistamaan toimintojen kehitysvaikutuksia. Yritysten on voitava toimia kehitysmaihin suuntautuvissa prosesseissa omista lähtökohdistaan hankkeiden toteuttamisen kehitystavoitteiden asettamien reunaehtojen puitteissa.
Viimeksi päivitetty: 17.06.2011