| Tutkimuksen mukaan yritysten kokemukset tulospalkkauksesta ovat erittäin myönteisiä. Eniten tulospalkkauksen arvioitiin vaikuttaneen toiminnan kehittymiseen ja tuottavuuteen, mutta se oli parantanut myös yleensä johtamisen edellytyksiä ja henkilöstön sitoutumista.
Yli neljännes eli 29 prosenttia EK:n jäsenyrityksistä suunnittelee lähivuosina tulospalkkauksen käyttöönottoa tai laajentamista. Yritysten suunnitelmien mukaan tulospalkkauksen piiriin olisi lähivuosina tulossa 16 prosenttia lisää yksityisen sektorin palkansaajista. Mikäli suunnitelmat toteutuvat, 2–3 vuoden kuluttua tulospalkkausjärjestelmissä on mukana noin kaksi kolmasosaa yksityisen sektorin henkilöstöstä. Eniten tulospalkkauksen käyttö yleistyy tällöin rakentamisessa ja palveluissa.
Suuret toimialoittaiset erot
Tulospalkkausjärjestelmien yleisyydessä on huomattavia eroja etenkin yrityksen koon ja toimialan, mutta myös henkilöstöryhmän mukaan. Teollisuudessa tulospalkkaus oli selvästi yleisempää kuin palvelualoilla ja rakentamisessa. Teollisuuden henkilöstöstä tulospalkkausjärjestelmiin kuului vuoden 2004 lopulla 69 prosenttia, palveluyrityksistä 44 prosenttia ja rakennusalalta 40 prosenttia.
Energia- ja paperiteollisuuden henkilöstöstä tulospalkkauksen piirissä oli jopa yli 90 prosenttia. Kemian- ja teknologiateollisuudessa tulos- ja voittopalkkiojärjestelmässä on 70–80 prosenttia henkilöstöstä. Myös graafisen teollisuuden ja elintarviketeollisuuden henkilöstöstä yli puolet oli mukana tulospalkkausjärjestelmässä.
Palvelualoilta yleisintä tulospalkkaus oli tietopalveluissa sekä rahoitus- ja vakuutussektorilla. Kaupassa tulospalkkaus kattoi hieman yli puolet henkilöstöstä. Harvinaisinta tulospalkkaus oli yksityisissä koulutus- ja sosiaalipalveluissa, missä alle 10 prosenttia henkilöstöstä kuului tulospalkkauksen piiriin.
Toimihenkilöt saavat tulospalkkioita työntekijöitä useammin
Tulospalkkaus on toimihenkilöillä ja ylemmillä toimihenkilöillä selvästi yleisempää kuin työntekijöillä. Yksityisen sektorin ylemmistä toimihenkilöistä 73 prosenttia ja muista toimihenkilöistä 63 prosenttia oli vuoden 2004 lopussa mukana tulospalkkausjärjestelmässä. Työntekijöillä vastaava osuus oli 41 prosenttia.
Teollisuudessa tulospalkkaus on varsin yleistä myös työntekijöillä. Heistä peräti 61 prosenttia oli mukana tulospalkkauksessa. Teollisuuden ylemmistä toimihenkilöistä yli 80 prosenttia ja muista toimihenkilöistä yli 70 prosenttia oli tulospalkkauksen piirissä.
Kokonaisvaltaiset palkitsemisjärjestelmät yleistyvät
Tulos- ja voittopalkkiot ovat vain osa yritysten erilaisista palkitsemisjärjestelmistä. Erilaiset kokonaisvaltaiset palkitsemisen mallit, joissa yhdistyvät sekä aineelliset että aineettomat palkitsemistavat, ovat lähivuosina yleistymässä tulospalkkioita nopeammin. Miltei puolet yrityksistä aikoo seuraavan kolmen vuoden aikana panostaa erityisesti henkilöstön pätevyyden arviointiin tai kokonaisvaltaiseen palkitsemiseen. Myös työn vaativuuden arviointia ja esimiesten koulutusta palkitsemisasioihin pidetään yrityksissä tärkeänä.
EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu on jatkoa kolmen vuoden takaisille palvelualojen tulospalkkaustutkimukselle sekä teollisuuden palkkaustapatiedustelulle. Sen avulla täydennetään palkkatilastojen luomaa kuvaa käytössä olevista järjestelmistä. Selvitys on laajin Suomessa tehty kartoitus yritysten palkitsemisjärjestelmistä. Seuraavan kerran palkkausjärjestelmätiedustelu tehdään vuonna 2008. Lisätietoja: Asiantuntija Niilo Hakonen, puh. (09) 4202 2248 Asiantuntija Seppo Saukkonen, puh. (09) 4202 2297
→ EK:n palkkausjärjestelmätiedustelun tuloksia (pdf) → Johtaja Seppo Riski: Kannustavan toimipaikkatason palkitsemisen esteitä purettava
|