Pk-johtaja bloggaa: Edistetään yrittäjyyttä työllisyyttä vahvistaen

10.03.2020

Parhaimmillaan yrittäjyyttä, työllisyyttä ja koko yhteiskunnan elinvoimaa voidaan vauhdittaa rinnakkain. EK:n pk-johtaja Jouni Hakala haastaa päättäjiä antamaan pk-sektorin yrittäjille yhteiskuntalupauksen, jolla toimintaedellytyksiä vahvistettaisiin pitkäjänteisesti ja yli vaalikausien.

Suomen hallitusohjelma sisältää monia myönteisiä ohjelma-avauksia. EK on seurannut tarkasti mm. yrittäjyyttä, omistamista sekä vientiä ja kansainvälistä kasvua koskevien ohjelmien valmistelua.

Työ- ja elinkeinoministeriö on julkistanut tänään ehdotuksensa hallituksen tulevaksi yrittäjyysstrategiaksi. Samana päivänä myös EU-komissio julkaisee oman pk-yritysstrategiansa.

EK haluaa antaa täyden tukensa kaikille hyville tavoitteille, joita ohjelmiin sisältyy. Yrittäjyyden ohella olemme lujasti sitoutuneet hallituksen tavoitteeseen nostaa työllisyysaste 75 prosentin tasolle. On tärkeää tiedostaa näiden kahden tavoitteen kohtalonyhteys: työllisyystavoitetta ei ole mahdollista saavuttaa ilman työllistäviä yrityksiä ja niiden omistajia. Työnantajina toimivat pk-yritykset ovat olleet jo vuosikausia lisätyöllistämisen selkäranka, ja niin on myös jatkossa. Avainasemassa ovat nimenomaan aidot yksityisen sektorin työpaikat – tässä suhdeluvussa olemme reippaasti Ruotsia jäljessä.

Hallituksen yrittäjyysstrategian tilannekuva osoittaa monia ratkaistavia pullonkauloja, kuten esimerkiksi tarpeen sukupolvenvaihdoksiin. Ohjelmapaperit eivät vielä katalysoi kasvua, vaan konkreettiset toimet ratkaisevat.

Juuri nyt taloudessa on merkittäviä uhkia, niin suhdanteiden kuin koronaviruksen muodossa. Sitä tärkeämpää on vahvistaa pk-sektorin luottamusta yrittäjyyden edellytyksiin. Luottamusta luodaan konkreettisilla päätöksillä, kuten sääntelyn järkeistämisellä, viranomaislupien sujuvoittamisella ja kilpailukykyisellä verotuksella.

Siksi haastammekin päättäjiä antamaan yrittäjille yhteiskuntalupauksen – sitoumuksen siitä, että Suomeen luodaan yrittäjyyttä, omistamista ja työllistämistä tukeva toimintaympäristö.

EK:n Yrittäjävaltuuskunnan määrittelemät 10 kärkikeinoa antavat hyvää konkretiaa siihen, mitä myönteistä yhteiskuntalupaus parhaimmillaan voisi poikia. EK:n työllisyyden edistämiskeinot julkaistiin jo viime kesänä. Viisaalla politiikalla yrittäjyyttä, työllisyyttä ja koko yhteiskunnan elinvoimaa voidaan vauhdittaa rinnakkain ja toisiaan tukien.