Kansainväliset ilmastoneuvottelut – ajankohtainen tilanne

Suurin osa maailman maista on sitoutunut kamppailemaan ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan sitoutumalla vuonna 1992 solmittuun YK:n ilmastosopimukseen. Vuonna 1997 sovittiin Kioton pöytäkirjasta, jolla 37 teollisuusmaalle ja Euroopan yhteisölle asetettiin sitovat päästövähennystavoitteet. Näiden maiden tavoitteena on vähentää vuosiin 2008–2012 mennessä kasvihuonekaasupäästöjään keskimäärin 5,2 prosentin verran vuoteen 1990 verrattuna. Kööpenhaminan ilmastokokouksessa haetaan jatkoa Kioton pöytäkirjan jälkeiselle ajalle.

Kuluva vuosi 2009 on kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa tahdiltaan äärimmäisen tiheä. Tänä vuonna on jo järjestetty viisi virallista neuvottelukierrosta ja neuvottelut huipentuvat joulukuun alussa Kööpenhaminassa pidettävään ilmastokokoukseen (COP-15).
 
Suurimmat kiistakysymykset neuvotteluissa ovat tällä hetkellä teollisuusmaiden päästösitoumukset, kehitysmaiden päästövähennystoimet, päästövähennyshankkeiden rahoitus ja uuden sopimuksen muoto.


Päästösitoumukset

Ilmastoneuvotteluissa ollaan tällä hetkellä ilmeisen laajasti yhtä mieltä siitä, että maailman keskilämpötilan nousu tulisi saada rajoittumaan kahteen celsiusasteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan. Tämä vaatisi ilmastotutkijoiden mukaan teollisuusmailta 25–40 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta ja kehitysmailta 15–30 prosentin rajoituksia päästöjen kasvuun verrattuna tilanteeseen, jossa mitään päästörajoitustoimia ei tehtäisi.

Tähän mennessä eri maiden julkisuuteen tuomat päästölupaukset jäävät kuitenkin kokonaisuutena yhä alle ilmastotutkijoiden tavoitteen. EU on sitoutunut vähentämään päästöjä 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja on valmis nostamaan tavoitteensa 30 prosenttiin, mikäli saavutetaan kansainvälinen sopimus, jossa muut teollisuusmaat sitoutuvat vastaaviin vähennyksiin ja jossa taloudellisesti edistyneimmät kehitysmaat osallistuvat päästöjen vähennyksiin. EU on myös sitoutunut vähentämään päästöjään 80–95 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä.

USA:n päästötavoitteet riippuvat pitkälti senaatin käsittelyssä olevasta ilmastolakiehdotuksesta, joka on kohdannut suurta vastustusta ja jonka valmistunee vasta ensi vuoden alussa. Lakiehdotuksessa on luvattu 20 prosentin päästövähennykset vuoden 2005 tasosta, joka on vertailuvuoden 2005 takia merkittävästi vähemmän kuin EU:n vuoteen 1990 perustuva 20 prosentin tavoite. USA on kuitenkin alustavasti ilmaissut tuovansa Kööpenhaminaan 17 prosentin päästövähennystavoitteen vuoden 2005 tasosta, joka vastaisi vain noin neljän prosentin päästövähennystä vuoden 1990 tasosta.

Maailman suurimmat kehittyvät taloudet (ns. BRIC-maat: Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) ovat kaikki julistaneet päästötavoitteen. Maailman suurimmista päästöistä vastaava Kiina on luvannut vähentävänsä taloutensa hiili-intensiteettiä 40–45 % vuoteen 2020 mennessä vuoden 2005 tasosta. Intia on ilmoittanut vähentävänsä talouden hiili-intensiteettiä vastaavasti 24% vuodesta 2005 vuoteen 2020. Brasilia suunnittelee vähentävänsä päästöjään 40 % perusuraan verrattuna vuoteen 2020 mennessä. Venäjä nosti päästötavoitteensa hiljattain 20–25 prosenttiin vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, mutta voi 1990-luvun talouden romahduksen takia näilläkin päästölupauksilla todellisuudessa yhä kasvattaa päästöjään .  

Muita merkittäviä lupauksia on tullut mm. Japanin uusi pääministeri Yukio Hatoyama on luvannut maansa vähentävän päästöjä vuoden 1990 tasosta 25 prosenttia ja Norja jopa 40 % vuoteen 2020 mennessä. Indonesia on luvannut leikata päästöjään 26 prosenttia 2020 mennessä ja jopa 41 prosenttia, mikäli se saa vielä määrittelemättömän suuruisen rahoituksen sitä varten. Etelä-Korea on luvannut vähentää päästöjään 30 % perusuraan verrattuna vuoteen 2020 mennessä ja Etelä-Afrikka vastaavasti 34 % perusuraan verrattuna vuoteen 2020 mennessä.


Rahoitus

Yksi suurista kiistakapuloista neuvotteluissa on kehitysmaiden odottama ilmastonmuutoksen torjumiseen ja siihen sopeutumiseen tarkoitettu rahoitus teollisuusmailta. Rahoituksesta ei päästy globaalilla tasolla sopuun 9.10. päättyneissä Bangkokin neuvotteluissa eikä myöskään G20-maiden valtiovarainministereiden kokouksessa 7.-8.11. Skotlannissa.

Kehitysmaat eivät ole valmiita sitoutumaan minkäänlaisiin päästövähennystavoitteisiin, ennen kuin ne ovat saaneet teollisuusmailta tarpeeksi vahvat lupaukset rahoituksesta.

EU vahvisti Eurooppa-neuvostossa 30.10. komission arvion, että rahoituksen tarve nousee karkeasti sataan miljardiin euroon vuodessa vuoteen 2020 mennessä. Tästä 20–40 % katettaisiin kehitysmaiden kotimaisista julkisista ja yksityisistä lähteistä ja jopa 40 % hiilimarkkinoilta. Loput katettaisiin kehittyneiden maiden julkisista varoista. Tällä jaottelulla teollisuusmaiden rahoituksen osuudeksi tulisi noin 22–50 miljardia euroa vuodessa vuoden 2020 paikkeilla.

Rahoituspanoksen jako kehittyneiden maiden/maaryhmien kesken perustuisi maksukykyyn (bkt/capita) ja päästöihin. EU:n osuus olisi noin 10–30% riippuen kriteerien painotuksista (mitä suurempi paino bkt:lla, sitä suurempi EU:n osuus) eli 2–15 miljardia euroa vuonna 2020. Rahoitus hoidettaisiin EU:n budjetin tai erillisrahaston kautta tai suoraan jäsenmaista.

Eurooppa-neuvosto vahvisti myös komission arvion kehitysmaiden rahoitustarpeeksi vuosille 2010–2013, jos sopimus saavutetaan ja tarvitaan tukea nopealle toimenpiteiden käynnistämiselle. Tarve olisi 5–7 miljardia euroa vuodessa.

EU:n sisäinen taakanjako rahoituksessa

Osana rahoituspaketin kompromissia Eurooppa-neuvostossa päätettiin perustaa erillinen työryhmä rahoituksen taakanjaon toteuttamiseksi EU-jäsenmaiden kesken. Taakanjako ottaa huomioon köyhempien maiden aseman rahoitusosuuksista päätettäessä.

Osana kompromissia Eurooppa-neuvosto sopi myös, että alkuvuosien rahoitukseen osallistuminen on jäsenmaille vapaaehtoista.


Kioton sopimusrakenteesta kiistaa

EU ja kehitysmaat ovat tähän mennessä halunneet rakentaa uuden ilmastosopimuksen Kioton pöytäkirjan varaan, jossa vedetään selvä raja teollisuus- ja kehitysmaiden välille.

Yhdysvallat ei koskaan ratifioinut Kioton pöytäkirjaa ja haluaisi korvata Kioton sopimusrakenteen yhdellä uudella sopimustekstillä, joka pitäisi sisällään teollisuusmaiden päästösitoumukset ja kehitysmaiden päästövähennystoimenpiteet. Yhdysvaltain ilmastoneuvottelijat eivät halua joutua uudelleen samanlaiseen tilanteeseen kuin Kioton pöytäkirjan hyväksymisen jälkeen 1997, jolloin he joutuivat palaamaan neuvotteluista kotiin sopimuksen kanssa, jota USA:n kongressi ei hyväksynyt. USA:n päästötavoitteet määrittelevän ilmastolakipaketin uskotaan valmistuvan vasta ensi vuoden alkupuolella, jolloin Kioton kaltainen tilanne voisi toistua. 

Kehitysmaat vastustavat ankarasti Kioton rakenteen hylkäämistä. EU haluaisi yhden uuden, sitovan sopimuksen, joka pohjautuu Kiotoon ja sisältää sen olennaisimmat elementit. Barcelonan neuvottelukierroksella asiassa ei päästy eteenpäin.


Kööpenhaminan kokous avaus jatkoneuvotteluille?

Tällä hetkellä vaikuttaa hyvin todennäköiseltä, että Kööpenhaminassa ei saavuteta juridisesti sitovaa sopimusta, vaan pikemminkin poliittinen sopimus, joka pyritään saattamaan laillisesti sitovan sopimuksen muotoon ensi vuoden aikana.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on sanonut odottavansa Kööpenhaminasta vahvaa poliittista sitoutumista, jota seuraisi pian vuonna 2010 sitova kansainvälinen sopimus. YK:n ilmastojohtaja Yvo de Boer uskoo laillisesti sitovan sopimuksen syntyvän vasta ensi vuoden aikana. Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on sanonut uskovansa, että Kööpenhaminassa ei päästä juridisesti sitovaan sopimukseen, mutta USA:n tavoite on sopimus, joka kattaa kaikki oleelliset asiat neuvotteluissa ja jolla on ”välitön toiminnallinen vaikutus”.

Myös Euroopan unionin komission puheenjohtaja José Manuel Barroso on todennut puitesopimuksen olevan saavutettavissa, mutta varsinaisen sopimus siirtyisi ensi vuodelle. Intian ympäristöministeri Jairam Ramesh on sanonut, että sopimuksen syntyminen Kööpenhaminassa on epätodennäköistä ja ensi kesänä tulisi pitää uusi ilmastokokous.

Norja onkin esittänyt seuraavan ilmastokokouksen pitämistä jo alkuvuodesta 2010, mikäli Kööpenhaminassa ei päästä sitovaan sopimukseen. Todennäköisimmät ajankohdat juridisen sopimuksen hyväksymiselle ovat kuitenkin ensi vuoden kesäkuussa Bonnissa tai joulukuussa Mexico Cityn ilmastoneuvotteluissa (COP-16).
 
 

Olennaisimmat neuvottelufoorumit ennen Kööpenhaminan ilmastokokousta

Monenkeskiset kokoukset:
• 7.–18.12. YK:n ilmastonmuutoskonferenssi Kööpenhaminassa

EU:n sisäiset kokoukset:
• 10.–11.12. Eurooppa-neuvosto
• 2.12. Ecofin

Kahdenväliset kokoukset:
• 30.11. EU–Kiina
• 4.12. EU–Ukraina

 

Viimeksi päivitetty:07.12.2009