Päästökauppajärjestelmä ja päästöoikeuksien jako ovat eri asioita

Huoli kilpailukyvystä on noussut entistä näkyvämmin osaksi ilmastopoliittista keskustelua. Se on myönteistä. Uutisoinnissa ja julkisessa keskustelussa EU:n päästökaupan vaikutuksista teollisuudelle on kuitenkin esiintynyt myös väärinymmärryksiä.

Tavallisin niistä on se, että päästökauppajärjestelmä (=päästöjen vähentäminen) ja päästöoikeuksien jako huutokaupalla olisivat sama asia. Asioiden sekoittuminen on johtanut virheelliseen uutisointiin, jonka mukaan teollisuus ”haluaa päästää vapaasti, päästää ilmaiseksi”.

Päästökauppajärjestelmä vähentää päästöjä rajoittamalla niitä

EU:n päästökauppajärjestelmä käynnistyi 2005. Se vähentää teollisuuden hiilidioksidipäästöjä, koska järjestelmään kuuluvien laitoksien päästöjä rajoitetaan asteittain. Yritykset investoivat jatkuvasti mittavia summia päästöjen vähentämiseen ja uuteen teknologiaan, jotta ne pysyisivät vuosittain pienenevien päästökiintiöiden tahdissa.

Kolmannen päästökauppakauden (v. 2013–2020) tavoitteena on vähentää päästöjä 21 %:lla vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä. 

Päästöjen tuottajien on hankittava päästöoikeuksia: miten se tehdään?

Päästöjä tuottavat laitokset ovat velvollisia hankkimaan tietyn määrän päästöoikeuksia. Tähän saakka päästöoikeudet on jaettu laitoksille pääasiassa maksutta.

Viimeaikainen keskustelu koskee päästökaupan kolmatta kautta, vuosia 2013–2020, jolloin pääosa päästöoikeuksista on tarkoitus jakaa laitoksille huutokaupalla eli maksullisesti.

Huutokaupan kustannukset ovat veronkaltainen maksu

Juuri huutokaupan aiheuttamat lisäkustannukset on iso huolenaihe, jonka energiaa paljon käyttävä teollisuus on halunnut tuoda esiin. Investointikustannusten lisäksi yrityksille siis asetettaisiin veron kaltainen ylimääräinen maksu.

Pahimmillaan se heikentäisi yritysten kykyä investoida päästöjä vähentävään teknologiaan ja tuotantoon. Ilmaston kannalta keskeistä on kuitenkin päästöoikeuksien määrä, ei tämä oikeuksien huutokaupasta tuleva lisäkustannus.

Huutokaupan aiheuttama lisäkustannus asettaisi EU-maiden yritykset lopullisesti täysin epätasapuoliseen asemaan verrattuna EU:n ulkopuolella toimiviin laitoksiin. Lisäkustannus heikentäisi alojen kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla, koska sitä ei voi siirtää tuotteiden hintaan markkina-asemaa vaarantamatta.

Erityisesti massa- ja paperiteollisuuden, terästeollisuuden, kemianteollisuuden sekä sementti- ja kalkkiteollisuuden on arvioitu kärsivän tästä kilpailukykyhaitasta.

Teollisuudella on joka tapauksessa velvollisuus vähentää päästöjään päästökauppamekanismin kautta.

Niukkenevat päästöoikeudet tulee jakaa niin, että kansainvälisessä kilpailussa oleville, energiaa paljon käyttäville aloille turvataan ympäristötehokkuuteen perustuvat, maksuttomat päästöoikeudet, kunnes myös EU:n ulkopuolisilla mailla on vastaavantasoiset velvoitteet tasapuolistamassa kilpailutilannetta.

Viimeksi päivitetty:05.10.2009

Etusivu

Takaisin

Tulosta