29.09.2009
Tuulivoiman ja biokaasun takuuhintajärjestelmät eli syöttötariffit aiheuttavat sähkönkäyttäjille yli 210 miljoonan euron vuotuiset kustannukset sitten, kun ne ovat käytössä täydessä laajuudessaan.
Näin arvioidaan tänään julkistetussa syöttötariffityöryhmän loppuraportissa. Elinkeinoelämä käyttää kolme neljännestä koko Suomen sähköstä. Yrityksille takuuhinnasta koituva lasku olisi siis noin 160 miljoonaa euroa vuodessa.
Mitä ilmeisimmin kustannukset vielä nousevat tästä. Kansallisessa ilmasto- ja energiastrategiassa asetetaan tavoitteeksi, että vuonna 2020 tuulivoimalla tuotetaan sähköä 6 terawattituntia (TWh) eli 6 miljardia kilowattituntia.
Nyt tuulivoimalle esitetään takuuhintaa 83,5 €/MWh. VTT on arvioinut, että tuolla takuuhinnalla tuulivoimaa voidaan tuottaa vain maalla. Maalla tuotettavan tuulivoiman potentiaaliksi arvioidaan vajaat 5 TWh. Väli, runsas terawattitunti, olisi siis tuotettava merituulivoimalla, jonka rakentaminen on paljon kalliimpaa kuin tuulivoimalan rakentaminen maalle.
Jos merituulivoiman rakentamista halutaan tukea takuuhinnalla, se pitäisi nostaa nyt ehdotettua huomattavasti korkeammaksi. Tähän työryhmä ei onneksi mennyt.
– Työryhmän linjaus on tässä oikea. On testattava merituulivoiman toiminta Suomen jääoloissa, ennen kuin lisäkannusteita sen rakentamiseen kanavoidaan. Teknologiakin ehtii kehittyä tehokkaammaksi, kun merituulivoimaa otetaan laajemmin käyttöön vasta 2010-luvun jälkipuoliskolla, sanoo energia-asiantuntija Mikael Ohlström EK:sta.
Tuulivoimalle ehdotetaan myös ylimääräistä bonusta 6,7 €/MWh järjestelmän alkuvuosien ajaksi. Sillä halutaan vauhdittaa investointeja tuulivoimaan. Tämä kuitenkin nostaa sähkönkäyttäjien kustannuksia edelleen.
Uusiutuvan energian lisääminen on erittäin tärkeää. Olennaista on kuitenkin, että se tehdään mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Biokaasun syöttötariffijärjestelmä kansantaloudellista tuhlausta
Työryhmän toimeksiantona oli luoda markkinaehtoinen ja kustannustehokas syöttötariffijärjestelmä uusiutuvalle energialle. Tuulivoimalle ehdotettu takuuhinta alkubonuksineen on sähkön nykyiseen markkinahintaan verrattuna lähes kolminkertainen. Käyttäjät siis maksaisivat tukena lähes kaksi kolmasosaa takuuhinnasta. Vain runsas kolmannes tulisi sähkön myynnistä markkinoille.
– Biokaasun osalta tilanne on vielä surkeampi. Markkinaehtoisuudesta ja kustannustehokkuudesta on vaikea puhua, jos tukea pitää maksaa sata euroa sähkön pörssihinnan päälle, ihmettelee Ohlström.
Biokaasun syöttötariffi uhkaa koitua myös hallinnollisesti erittäin kalliiksi järjestelmäksi. Biokaasun syöttötariffijärjestelmän tuottama sähkömäärä on lähes olematon, arviolta enintään 0,15 TWh. Tuulivoimallakin saataisiin samalla rahalla kaksinkertainen määrä sähköä.
Tuulivoimahankkeiden kilpailutus nopeasti käyntiin
EK pitää myönteisenä syöttötariffityöryhmän ehdotuksessa mainittua tuulivoimahankkeiden kilpailutusta, josta on saatava selvitys nopeasti käyntiin. Kilpailutuksella haetaan oikeat tukitasot ja samalla karsitaan liian kalliit hankkeet. Näin taataan parempi kustannustehokkuus.
Jos hallinto asettaa takuuhinnan, järjestelmästä voi helposti tulla joko toimimaton (takuuhinta on liian alhainen) tai ylituottoja aiheuttava (takuuhinta on liian korkea).
Takuuhinnan pitää ohjata tuulivoiman rakentamista tuulisimmille eli sähkön tuotannon kannalta tehokkaimmille paikoille. Jos tuulivoimaloita nousee tuulioloiltaan huonoille paikoille, saman sähkömäärän tuottamiseen tarvitaan useampia voimaloita. Silloin kokonaiskustannukset nousevat merkittävästi. Meidän olisi vältettävä mm. Saksassa nähdyt virheet.
Lisätietoja:
Asiantuntija Mikael Ohlström, EK, puh. 050 468 1022
Katso myös