Elinkeinoelämän keskusliitto EK
på svenskaPусскийauf Deutschen françaiseesti keelesen español

Investoinnit romahtivat viime vuonna – kasvua ei vieläkään odoteta

19.01.2010

Ainoana poikkeuksena energia-alan vilkkaat investoinnit


Tehdasteollisuusyritysten kiinteät investoinnit Suomeen supistuivat viime vuonna voimakkaasti talouskriisin myötä. EK:n investointitiedustelun mukaan laskua edellisvuodesta oli jopa 40 prosenttia. Investoinnit eivät käynnisty vielä tänä vuonnakaan, vaan niiden arvo supistuisi yhä noin viidellä prosentilla. Investointiaste putoaa erittäin matalalle, vaikka myös teollisuuden jalostusarvo on laskenut voimakkaasti.

Toteutuneet investoinnit vuonna 2008 olivat Tilastokeskuksen mukaan hieman yli 4,0 miljardia euroa. Taso jäi vuoden 2007 huippua matalammaksi, mutta oli silti vielä yli 2000-luvun keskimääräisen. Investointitiedustelun mukaan investoinnit putosivat viime vuonna rajusti noin 2,4 miljardiin euroon. Tälle vuodelle odotetaan vain noin 2,3 miljardin euron kiinteitä investointeja.

Energiasektorin investoinnit ovat korkealla tasolla vuosina 2008–2010. Tehdasteollisuuden ja energia-alan yhteenlasketut kiinteät investoinnit laskivat silti viime vuonna noin 15 %. Tänä vuonna summan arvioidaan pysyvän viime vuoden tasolla, noin 4,9 miljardissa eurossa.

Heikosta suhdannetilanteesta kertoo myös korvausinvestointien suuri osuus. Tälle vuodelle suunnitelluista investoinneista peräti 41 prosenttia on korvausinvestointeja, kun taas laajennusinvestointien osuus on vain 20 %.

Myös teollisuuden investoinnit ulkomaille olivat viime vuonna selvässä laskussa ja ne jäivät 2000-luvun matalimmalle tasolle. Investoinnit ulkomaille olivat tiedustelun mukaan hieman yli 1,6 miljardia euroa. Yli puolet summasta suuntautui EU-maihin ja Pohjois-Amerikkaan. Aasian ja Venäjän osuus on jatkuvasti kasvanut, mutta viime vuonna myös investoinnit kehittyville markkinoille supistuivat.

Suomalaisten teollisuuskonsernien ulkomaisten tytäryritysten henkilökunnan määrä kasvoi vielä vuonna 2008 selvästi. Viime vuonna ulkomainen työvoima supistui kotimaisen henkilöstön tavoin. Suomalaiskonsernien palveluksessa työskenteli ulkomailla 438 000 henkilöä.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tekemä investointitiedustelu on osa EU:n harmonisoitua suhdannetiedustelujärjestelmää. Tiedusteluun vastasi 278 teollisuusyritystä. Tiedusteluun vastanneiden yritysten yhteenlaskettu liikevaihto Suomessa oli noin 76 miljardia euroa vuonna 2008. Vastaajayritykset työllistivät Suomessa yli 180 000 työntekijää. Tiedusteluun osallistuneiden yritysten investoinnit kattavat noin 80 prosenttia tehdasteollisuuden kaikista investoinneista. Investointitiedustelun luvut on korotettu vastaamaan kansantalouden tilinpidon mukaisia investointeja.

Investointitiedustelujulkaisuun (pdf)

  
Lisätietoja: Penna Urrila, puh. (09) 4202 2606