23.02.2010
Aikuiskoulutuksen hankeviidakkoa koetetaan selkiyttää Pirkanmaalla hanke- ja verkostotietopankin, Rojektilaarin, avulla.
Meneillään on valtakunnallinen ammatillisen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus. Sen tavoitteena on mm. selkeyttää aikuiskoulutuksen tarjontaa. Uudistus koskee sekä toisen asteen että korkeakoulujen aikuiskoulutusta, niin työvoimapoliittista kuin työnantajan henkilöstökoulutusta.
Portaali eri järjestäjien koulutushankkeisiin
Pirkanmaalla on siirrytty teoriasta käytäntöön kehittämällä Rojektilaari-tietopankki. Tarkoituksena on lisätä yhteistyötä Pirkanmaan aikuiskouluttajien kesken, mutta myös saada palvelut kohdentumaan entistä paremmin alueen yritysten ja aikuisten tarpeisiin.
Osa tavoitetta on saada erinäinen määrä aikuiskoulutusprojekteja paremmin näkyville ja käyttöön. Siinä Rojektilaarin pitäisi olla apuna, sillä sen kautta löytyy huomattava määrä eri järjestäjien ja eri rahoittajien aikuiskoulutushankkeita.
Näkyviin ja verkottumaan keskenään
– Hanke- ja verkostotietopankin ideana on nostaa esiin Pirkanmaalla toimivia erirahoitteisia kehittämishankkeita ja verkottaa niitä toisiinsa. Siinä nostetaan myös esiin oppilaitosten erilaisia verkostoja ja tarjotaan mahdollisuus luoda uusia kumppanuuksia, sanoo asiantuntija Johanna Kaplas EK:sta.
Hankkeet on jaoteltu karkeasti neljään luokkaan:
• Työelämä ja yrittäjyys pitää sisällään yrityksiä ja yritystoimintaa, yrittäjyyttä sekä työelämän sisältöä kehittäviä hankkeita,
• Ennakoinnin alta löytyy hankkeita, jotka kehittävät tai arvioivat ennakointimenetelmiä, tuottavat näkökulmia tulevaisuuden työmarkkinoihin, kehittävät välityömarkkinoita ja uraohjausta,
• Osaaminen ja työelämäyhteydet otsikon alta löytyy hankkeita, jotka kehittävät opetushenkilöstön sekä muun henkilöstön osaamista ja työelämäyhteyksiä,
• Kansainväliset hankkeet kuvaa Pirkanmaalla tehtävää kansainvälistä osaamisen ja tiedon jakamista sekä kasvattamista.
Aikuiskoulutushankkeet on käsitteenä laaja. Rojektilaariin luetaan mukaan projektit, joilla on ulkopuolista rahoitusta ja jossa koordinaatiovastuu on Pirkanmaalla toimivaan aikuiskoulutuksen yhteistyöverkostoon eli Aikofoorumiin kuuluvilla toimijoilla. Mukana on 35 tahoa.
Rojektilaari löytyy osoitteesta www.rojektilaari.fi