| - | Yritys-Suomi |
| - | Suomen tieteen ja teknologian tietopalvelu |
Tämän sivun sisällöstä vastaavat Janica Ylikarjula
ja Aki Enkenberg.
Tutkimus- ja kehittämistoiminta on keskeinen innovaatiotoiminnan osa-alue. Yritysten t&k-toiminnan investoinnit (pdf) tuottavat innovaatioita, parantavat yritysten kilpailukykyä ja lisäävät siten taloudellista kasvua sekä yhteiskunnan hyvinvointia.
Suomen panostukset t&k-toimintaan (pdf) ovat suhteessa bruttokansantuotteeseen OECD-maiden toiseksi korkeimmat. Yritysten osuus t&k-toiminnan investoinneista on Suomessa kansainvälisesti verrattuna erittäin korkea, noin 70 %.
T&k-investoinnit pitkälti elektroniikkateollisuuden varassa
T&k-investoinnit jakautuvat kuitenkin hyvin epätasaisesti eri toimialojen välillä. Suomessa se on pitkälti yhden toimialan, elektroniikkateollisuuden varassa.
Palvelualojen t&k-investointien kehitys on ollut hieman elektroniikkateollisuuttakin suotuisampaa, mutta niiden lähtötaso on huomattavasti matalampi. T&k-toiminnan kannalta suurimmat palvelutoimialat ovat tietojenkäsittelypalvelut ja tutkimuspalvelut.
Palveluyrityksissä harjoitettava kehittämistoiminta ei useinkaan liity teknologian kehittämiseen ja teollisuusyritysten kehittämistoiminta koskee myös palveluita.
Suuret yritykset investoivat tutkimukseen ja kehitykseen
T&k-investoinnit ovat keskittyneet suurimpiin yrityksiin. Vuonna 2008 yritysten t&k-investoinneista 81 % käytettiin yli 250 työntekijän yrityksissä. Tekesin yritysrahoituksesta yli puolet kohdistui PK-yrityksille. Julkisen tutkimusrahoituksen osuus yritysten t&k-investointien rahoituksesta on melko vähäinen, alle 6 %.
T&k-toiminnan vaikuttavuutta on hyvin vaikea mitata luotettavasti. Tutkimusten mukaan t&k-investointien tuotto yrityksille on kuitenkin hyvä, mutta tuoton taso vaihtelee huomattavasti (7–70 %).
Muita innovaatiotoimintaa edistäviä toimintatapoja
T&k-toiminnan rinnalla on olemassa myös monia muita toimintatapoja, jotka tukevat osaamisen ja innovaatioiden syntyä. PRO INNO Europen tutkimuksen "Neglected innovators: How do innovative firms that do not perform R&D innovate?" mukaan puolet eurooppalaisista innovatiivisista yrityksistä perustaakin innovaatiotoimintaansa muun kuin t&k-toiminnan varaan. Näitä muotoja voivat olla esimerkiksi muualla kehitettyjen tuotteiden, prosessien ja organisatoristen menetelmien käyttöönotto. Käyttöönotto voidaan toteuttaa joko suoraan ilman suuria muutoksia tai vaihtoehtoisesti räätälöimällä ja kehittämällä niitä edelleen oman yrityksen tarpeisiin paremmin sopiviksi. Onkin tärkeää, että t&k-toiminnan ohella huomioidaan myös muut innovaatiotoiminnan muodot ja että niitä edistetään innovaatiopotentiaalin täysimääräiseksi hyödyntämiseksi.
Katso myös kohdat
- innovaatiotoimintaan liittyviä tilastoja
EK:n kanta:
Viimeksi päivitetty:12.07.2010