VALOA tulevaisuuteen -seminaarissa 18.–19. helmikuuta n. 150 osallistujaa työ- ja elinkeinoelämän sekä korkeakoulujen tahoilta kokoontui inspiroivassa hengessä avaamaan keskustelua ulkomaalaisten opiskelijoiden tarjoamista mahdollisuuksista suomalaisille työnantajille.
- Näiden opiskelijoiden tarjoaman lisäarvon systemaattinen hyödyntäminen työelämässä niin valmistumisen jälkeen kuin opintojenkin aikana harjoittelujen, projektitöiden tai opinnäytetöiden kautta vaatii sekä työnantajien että korkeakoulujen osalta yhteistyötä, verkostoitumista ja uusia toimintamalleja, sanoo seminaarin järjestäneen VALOA-hankkeen työnantajasuhteista vastaava Mari Korpiola.
Seminaarissa esiintyneet työnantajien edustajat vahvistivat, että tämän päivän kilpailluilla markkinoilla suomalaistyönantajien kannattaa panostaa avarakatseisuuteen ja monikulttuurisen työympäristön luomiseen. Esimerkiksi Digital Chocolaten henkilöstöpäällikkö Arja Martikainen totesi kansainvälisen työvoiman tuottamien bisneshyötyjen olevan niin ilmiselviä, että heidän yrityksessä ulkomaalaisten rekrytointi on jo rutiinia. Suomen kielen taidosta ei kannata tehdä kynnyskysymystä, sillä kannustamalla työuran ja sosiaalisen verkoston luomiseen Suomessa ja hyödyntämällä kansainvälisten osaajien monia muita taitoja, myös tahto kielen opiskeluun kasvaa.
Lue lisää VALOA tulevaisuuteen -seminaarista http://www.valoa-hanke.fi
Viimeksi päivitetty:10.03.2010