Elinkeinoelämän keskusliitto EK
på svenskaPусскийauf Deutschen françaiseesti keelesen español
KoulutusKorkeakouluharjoittelijatYritys Nordea TrygVesta NooraSuomi

TrygVesta tarjoaa kasvuyrittämisen teho-opetusta

Noora Suomi Harjoittelu ja kaikki muukin korkeakouluyhteistyö päätyy parhaimmassa tapauksessa siihen, että opiskelija saa valmistuttuaan alalta pysyvän työpaikan. Palvelupäällikkö Noora Suomi TrygVesta/Nordea Vahinkovakuutuksesta on yksi niistä, joiden kohdalla tämä tavoite on toteutunut. Hän aloitti TrygVestassa ns. poolilaisena, ja jatkaa nyt henkilöstön kehittämisosastolla opiskelijoiden ja harjoittelijoiden esimiehenä. Hänen myös kehittää korkeakouluyhteistyötä eteenpäin.  


– Haluamme tarjota opiskelijoille harjoittelumahdollisuuden TrygVesta Suomessa ja sitä myötä tutustuttaa heidät pohjoismaisen kasvuyrityksen toimintaan, Noora Suomi kertoo.

Trygvesta on Pohjoismaiden toiseksi suurin vahinkovakuutusyhtiö ja kasvaa myös Suomessa. Noin 4000 hengen konserni työllistää Suomessa lähes 200 ihmistä, ja lisää osaajia tarvitaan koko ajan. Osaamista pyritään rakentamaan ns. poolin avulla, joka koostuu tuntipalkkaisista osa-päivätyöntekijöistä sekä kokopäiväisistä opiskelijaharjoittelijoista.

Haemme hyviä tyyppejä ja tuoreita ideoita

– Haemme hyviä tyyppejä yli koulutusrajojen. Joissakin tehtävissä tekniikan koulutus on hyvä pohja, toisissa esimerkiksi tradenomikoulutus. Korkea-asteen rinnalla arvostamme toisen asteen ammatillista koulutusta. Tutkinto ei aina ratkaise työssä menestymistä. Tärkeintä ovat luovuus, dynaamisuus ja sitoutuneisuus. Olemme sellaisessa kehitysvaiheessa, että tuoreet ideat ovat kullanarvoisia, luomme uusia toimintatapoja ja kehitymme koko ajan. Työ meillä on siinä mielessä hyvin erilaista kuin muilla, vanhemmilla alan toimijoilla.

TrygVestalla opiskelija saa palkkaa kesä- ja tuntitöistä, harjoittelusta ei. Harjoittelun etuna on, että se on kokopäiväistä ja sillä saa kattavan kuvan vahinkovakuutusalasta. Luontaisetuna tulevat ruokaedun lisäksi kokemus siitä, millaista on olla mukana luomassa uudenlaista yritystoimintaa haastajana kilpailluilla markkinoilla.

– Dynaamisuus, oma-aloitteisuus ja ennakkoluulottomuus ovat valttikortteja tulevaisuuden työmarkkinoilla. Työnsaannille on varmasti myös eduksi, että on näyttöä osaamisen soveltamisesta laajasti. TrygVestassa eri alojen opiskelijat työskentelevät monissa eri yksiköissä perehtyen laaja-alaisesti niin asiakaspalveluun kuin korvauspalvelunkin päivittäiseen työhön, Noora Suomi kuvaa harjoittelun etuja.
 

Katso myös

Viimeksi päivitetty:06.10.2009

TrygVesta

TrygVesta on Pohjoismaiden toiseksi suurin vahinkovakuutusyhtiö ja kasvaa myös Suomessa. Noin 4000 hengen konserni työllistää Suomessa lähes 200 ihmistä. Osaamista pyritään rakentamaan ns. poolin avulla, joka koostuu tuntipalkkaisista osa-päivätyöntekijöistä sekä kokopäiväisistä opiskelijaharjoittelijoista.

www.trygvesta.com