Elinkeinoelämän keskusliitto EK
på svenskaPусскийauf Deutschen françaiseesti keelesen español
TalousnäkymätTalouskatsaus

Talouskatsaus 25.8.2010

Velkaantuneiden maiden ongelmat eivät haihtuneet helteissä, mutta kesä on ollut rahamarkkinoilla rauhallinen. Korot ovat nousseet vain vähän ja pörssikurssit ovat heinä-elokuussa palautuneet kevään laskusta.

Eurokin on jonkin verran vahvistunut kevään lukemista. Keskuspankit suitsivat rahan tarjontaa elpymisen edetessä, mutta ohjauskorkojen nostamisissa on oltu varovaisia.

Maailmantaloudessa epävarmuus jatkuu, USA:n ja Japanin talousluvut ovat kevään jälkeen
olleet jälleen heikompia. Kuluttajien luottamus on USA:ssa Eurooppaa selvästi heikompi.

Euroopassa, eikä vähiten Suomessa, on nousu käynnistynyt hitaammin. Nyt on suurin EU-maa Saksa saanut vauhtia ja meilläkin on elpyminen kesän aikana selvästi vahvistunut. Suomessa vakaiden kotimarkkinoiden rinnalle kiihdyttää nyt myös vienti ja teollisuustuotanto.

  Katsaus pdf-muodossa (107 kt)



Talouskatsaus kymmenisen kertaa vuodessa


EK:n talouskatsaus on katsaus suhdannetilanteeseen ja sen taustoihin. Katsaus tehdään noin kymmenen kertaa vuodessa.

 

Viimeksi päivitetty:25.08.2010