| - | Tilastokeskus, palkat ja työvoimakustannukset |
Tämän sivun sisällöstä vastaavat asiantuntija
Seppo Saukkonen ja asiantuntija
Mikko Mankki.
Palkkojen nousu hidastui vuonna 2009
Säännöllisen työajan kuukausiansiot nousivat teollisuuden toimihenkilöillä keskimäärin 2,6 prosenttia lokakuusta 2008 lokakuuhun 2009. Kaupan alan työntekijöillä ansiot nousivat vastaavalla ajanjaksolla 3,7 prosenttia.
Luvut ovat Elinkeinoelämän keskusliiton juuri valmistuneesta kuukausipalkkatilastosta, jota varten kerättiin tiedot yli 450 000:sta yksityisen sektorin palkansaajasta.
Ansiokehitykseen vaikuttivat eniten sopimuskorotusten suuruus ja niiden voimaantulon ajankohta. Teollisuuden toimihenkilöillä ansioiden noususta 1,7 prosenttiyksikköä eli noin kaksi kolmasosaa aiheutui sopimuskorotuksista. Muu osa ansioiden noususta eli 0,9 prosenttiyksikköä aiheutui yrityskohtaisista palkankorotuksista ja rakennemuutoksista. Kaupan työntekijöillä sopimuskorotusten vaikutus ansiokehitykseen oli 3,5 prosenttiyksikköä.
Ansiokehityksen vertailu vaikeaa korotusten ajoittumísen vuoksi
Ansiokehitys oli nopeinta terveyspalvelualan työntekijöillä, joiden ansiot kohosivat 6,7 prosenttia. Maltillisinta ansiokehitys oli sellaisilla aloilla, joilla ei ollut sopimuskorotuksia tilastointijaksolla.
Esimerkiksi teknologiateollisuuden toimihenkilöiden ansiot nousivat lokakuusta 2008 lokakuuhun 2009 yhden prosentin. Ansiokehityksen vertailua alojen välillä vaikeuttaa sekä sopimuskorotusten ajoittuminen eri ajankohdille että rakennemuutosten vaikutus ansiokehitykseen.
Tulospalkkiot pienenivät
Tulospalkkiot pienenivät vuonna 2009 jonkin verran edellisvuodesta. Myös tulospalkkioita saaneiden lukumäärä pieneni useimmilla aloilla. Teollisuuden kaikista toimihenkilöistä kaksi kolmasosaa sai tulospalkkioita vuonna 2009. Keskimääräinen tulospalkkio niitä saaneilla oli teollisuudessa 7,5 % kokonaispalkasta. Useimmilla palvelualoilla tulospalkkioiden osuus kokonaispalkasta oli pienempi kuin teollisuudessa.
Lokakuun 2009 palkkatilaston tulokset (pdf)
Palkkatilastokatsaus 2009 (pdf)
EK:n palkkatilastoista on osa julkaistu näillä sivuilla. Tarkemmat palkkatilastot on julkaistu EK:n jäsenpalvelusivuilla.
EK:n palkkatilastoinnista enemmän kohdassa Palkkatilastointi ja tilastoinnin uudistuksesta kohdassa Palkkatiedustelut uudistuvat.
Vuosina 2009 ja 2010 solmittujen työehtosopimusten sisällöstä ja palkkaratkaisuista enemmän kohdassa Ajankohtainen työmarkkinatilanne.
Katso myös
| - | Viimeisimmät palkkatilastot |
| - | Kuvia ansio- ja kustannuskehityksestä |
| - | Kuvia palkkatasosta ja tulospalkoista |
Työehtosopimusten on annettava palkanmuodostuksessa nykyistä enemmän tilaa sekä yrityskohtaisille ratkaisuille että erilaisille kannustimille.
Yleiskorotusten osuutta on pienennettävä ja pääosa palkankorotuksista on suunnattava yksilöllisesti ja kannustavasti.
Sopimuskorotusten tulee olla prosentuaalisia.
Palkkauksessa on otettava huomioon alojen ja yritysten väliset tuottavuus- ja kannattavuuserot.
Viimeksi päivitetty:25.05.2010