Elinkeinoelämän keskusliitto EK
på svenskaPусскийauf Deutschen françaiseesti keelesen español
Yrittäjyys ja pk-asiatPK-kommentitEnkeliesitys Yrittäjävaltuuskuntaan

Enkeliesitys Yrittäjävaltuuskuntaan

06.05.2008

”Kotitalousvähennys on tuonut paljon uusia yrityksiä, samoin osakeyhtiölain uudistus, arvonlisäverorajan nosto sekä starttirahan uudistus.”

EK:n PK-johtaja Pekka Tsupari Helsingin Sanomissa Ernst & Youngin kasvuyritys-kilpailun avajaistilaisuudessa 6.5.2008

Ernst & Young, liikkeenjohdon ja taloushallinnon kansainvälinen konsulttiorganisaatio, on käynnistänyt kuudennen kerran Vuoden kasvuyrittäjän etsinnän. Tänä vuonna kilpailukauden teemana on kasvun rahoitus. Elinkeinoelämän keskusliitto EK on kilpailun tutkimusyhteistyökumppani. Voittaja julistetaan 7. marraskuuta.

Rahoitusongelmat ovat pullonkaula etenkin voimakkaasti kasvuhakuisten, dynaamisten riskinottajayritysten kasvulle yritysten iästä riippumatta. Kasvun ajureiksi tarvitaan lisää rahoitus- ja verokannustimia yrityksen elinkaaren eri vaiheisiin. Tiedot pohjautuvat EK:n ja Ernst & Youngin yhdessä laatimaan kasvuyritystutkimukseen.

Verotuksen kannustavuus ja oman pääoman ehtoisen rahoituksen saatavuus olivat tutkimuksen mukaan sekä kasvu- että PK-yrityksille merkittävimmät alueet, joissa toivottiin edistystä.  Työ- ja elinkeinoministeriössä on valmisteltu riskirahoittamisen uudistamista. Toimenpiteet koskevat pääomasijoitusten verokannusteita ja liiketoimintaosaamisen siirtymistä alkaviin yrityksiin (ns. bisnesenkelit). Mutta ehdotettu malli vaatii kehittelyä. Siitä keskustellaan 7. toukokuuta EK:n yrittäjävaltuuskunnassa.