22.03.2011
Kuntien ilmastotyötä tuetaan vastaisuudessa entistä tehokkaammin. Kuntaliitto, Suomen ympäristökeskus SYKE, Motiva
Oy, Ilmatieteen laitos ja Itämeren kaupunkien liitto UBC muodostavat jatkossa kuntien ilmastotyötä tukevan
ilmastoallianssin.
Ilmastoallianssin tavoitteena on tukea kuntien ilmastonmuutoksen hillintään ja varautumiseen liittyvää työtä sekä
toimia hankkeiden yhteistyökanavana. Kuntien ilmastotyötä tuetaan muun muassa tiedottamalla, koulutuksilla,
seminaareilla ja tapaamisilla, kuntien ilmastokonferensseilla sekä aloitteiden ja esitysten avulla. Allianssin
tavoitteena on kehittää kuntien ilmastotyötä hyödyttäviä menetelmiä sekä edistää niiden jalkauttamista kuntiin.
Valtion ja kuntien ilmastokumppanuudelle voimakas tarve
Ilmastoallianssi toivoo valtiolta vahvaa panosta kuntien ilmastotyön tueksi sekä innovatiivisia
rahoitusjärjestelyjä. Kuntien päästövähennyksiä voidaan tukea esimerkiksi budjettirahoituksella tai ilmasto- ja
energiarahastolla. Myös EU:n huutokauppaamien päästöoikeuksien tuottoja voidaan osoittaa paikallisiin
päästövähennystoimiin. Esimerkiksi Norjassa on kehitetty valtion ja kuntien välinen neuvottelumenettely, jonka avulla
etsitään kustannustehokkaimpia päästövähennyskeinoja.
Allianssi katsoo, että valtion ja kuntien välinen ilmastokumppanuus ja sopimusmenettely tulisi ottaa käyttöön kaikilla
niillä energiatuotannon- ja käytön alueilla, joihin kunnat voivat päätöksillään vaikuttaa. Ilmastokumppanuus tulisi
laajentaa myös esimerkiksi liikenteeseen ja maankäyttöön.
Ilmastoallianssi esittää, että valtion ja kuntien ilmastokumppanuus ja sopimusmenettely sisällytetään seuraavaan
hallitusohjelmaan.
Ilmastoviestinnän luotettavuus tärkeää
Ilmastoallianssi pitää äärimmäisen tärkeänä turvata ilmastonmuutokseen ja sen hillintään liittyvän
luotettavan tiedon saatavuus. Ilmasto-opas.fi -sivusto on tässä tärkeässä roolissa. Sivusto on syntynyt Ilmatieteen
laitoksen, SYKEn ja Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen yhteisenä LIFE+-hankkeena. Myös jatkossa eri
toimijoiden tuottamaa tietoa on kerättävä yhteen ja kehitettävä helppokäyttöisiä työkaluja kuntien ja muiden käytännön
toimijoiden käyttöön. Ilmastoallianssin toimijat panostavat osaltaan verkkoviestinnän kehittämiseen ja
ylläpitoon.
Ilmastonmuutos ei ole pelkkä uhka tai kulureikä. Se on myös mahdollisuus luoda vihreää taloutta sekä uusia elinkeinoja
ja työpaikkoja. Vauhdittamalla ilmastotyötä valtion ja kuntien kumppanuussopimuksilla, luodaan kuntiin ja yrityksiin
uusia työpaikkoja ja liiketoimintamahdollisuuksia.
Lisätietoja:
Maija Hakanen, Kuntaliitto, maija.hakanen(at)kuntaliitto.fi, 050 5704368
Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus, jyri.seppala(at)ymparisto.fi, 0407401708
Juha A. Karhu, Ilmatieteen laitos JuhaA.Karhu(at)fmi.fi, 0 50
359 2183
Seppo Silvonen, Motiva Oy, seppo.silvonen(at)motiva.fi,
0424 281 232
Björn Grönholm, Itämeren kaupunkien liitto UBC, bjorn.gronholm(at)ubc.fi, 044 9075987
Ilmastoallianssissa mukana olevien tahojen meneillään olevia hankkeita
Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU)
Suomen ympäristökeskuksen hankkeessa kuntien virkamiehet, päättäjät, yritykset, asukkaat, tutkijat ja
asiantuntijat ideoivat ja räätälöivät yhdessä ratkaisuja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Tavoitteena on 80
prosentin päästövähennys viimeistään vuoteen 2030 mennessä. Hankkeeseen osallistuvat kunnat ovat Kuhmoinen, Mynämäki,
Padasjoki, Parikkala ja Uusikaupunki. Parhaillaan valmistellaan uusien kuntien mukaantuloa sekä edelläkävijöille
suunnatun HINKU-foorumin perustamista.
www.ymparisto.fi/hinku
Kuntien ilmastokampanja
Kuntaliiton vetämä kuntien ilmastokampanja kokoaa yhteen aktiiviset ilmastokunnat miettimään yhdessä
keinoja ilmastopäästöjen vähentämiseksi ja ilmastonmuutokseen varautumiseksi. Kampanjassa on mukana 46 kuntaa ja 2
kuntayhtymää, jotka kokoontuvat kampanjatapaamisiin kaksi kertaa vuodessa ja kuntien ilmastokonferenssiin joka toinen
vuosi.
www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/yty/ilmastonmuutos/ilmastokampanja/Sivut/default.aspx
Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kuntien päätöksenteossa
Kuntaliiton kehittämishankkeessa parannetaan kuntien edellytyksiä tehdä ilmastotavoitteet huomioon
ottavia, kunnan koko toiminnan ja talouden kannalta mielekkäitä päätöksiä mm. maankäytössä, julkisissa hankinnoissa,
energia-asioissa ja elinkeinotoiminnassa. Hankkeessa mukana olevat 19 kuntaa ja kolme seutukuntaa työskentelevät
teemaseminaareissa, työpajoissa, kuntatapaamisissa ja hyvien käytäntöjen kautta.
www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/yty/ilmastonmuutos/ilmastohanke/Sivut/default.aspx
CHAMP
Itämeren kaupunkien liiton (UBC) koordinoimassa hankkeessa kunnat hyödyntävät integroitua
johtamisjärjestelmää (Integrated Management System, IMS) suunnitellessaan ilmastotoimiaan. Hankkeessa on mukana
partnereita neljästä maasta, Suomesta UBC:n lisäksi Kuntaliitto. Hankkeeseen osallistuvat 14 kuntaa ja Kainuun maakunta
osallistuvat koulutustyöpajoihin, joissa kuntia opastetaan internetissä julkaistavan laajan ilmasto-oppaan
käyttöön.
Ilmasto-opas.fi
Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus ja Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus YTK
rakentavat yhdessä kansalaisille suunnattua nettisivustoa, jonka kautta suomalaiset tutkimuslaitokset ja
asiantuntijaorganisaatiot voivat keskitetysti jakaa tietojaan ja palvelujaan ilmastonmuutokseen liittyen.
Ilmasto-opas.fi -sivusto kattaa kaikki ilmastonmuutoksen osa-alueet: ilmastonmuutoksen tieteellisen perustan,
vaikutukset, sopeutumisen ja hillinnän. Ilmasto-opas.fi julkaistaan syyskuussa 2011.
www.ilmasto-opas.fi
Motivan tuki paikallisen tason toimijoille
Motiva Oy on valtionyhtiö, joka myy energiankäytön tehokkuutta, uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja
materiaalitehokkuutta edistäviä palveluita ensisijaisesti julkisen sektorin yhteisöille.
www.motiva.fi